50814.jpg

Stand Up, Turku! -komiikkafestivaali

17.05.2016 klo 13:30

Stand Up, Turku! –festivaali tuo kaupunkiin kotimaisen komiikan kirjon sekä ulkomaisia tähtiä ja syys-lokakuun vaihteessa esiintymislavoille nousee kaiken kaikkiaan 37 koomikkoa. Logomossa, Domino-teatterissa, Apollossa, Linnateatterissa ja Jazzklubi Monkissa nähdään yhteensä 16 esitystä. Viime vuonna kymmenvuotisjuhlan kunniaksi festivaalilla tehtiin kävijäennätys ja esityksissä kävi lähes 5000 naurun ystävää.

Tänä vuonna ohjelmistossa on tuoreita kasvoja, mm. Yle:n Naurun tasapainossa vakuuttaneita taitajia ja Vuoden Tulokas –kiertue, sekä konkareita kuten Sami Hedberg, Ilari Johansson ja Jaakko Saariluoma. Erityisesti turkulaisille on suunnattu erikoisesitys Suck My Turku, jossa koomikot pureutuvat rakkaan kaupunkimme ominaisuuksiin. Naurujatkumo puolestaan on loputon ilta, jossa testataan, kumpi väsähtää ensin koomikot vai yleisö.

Ensimmäistä kertaa maailmassa nähdään huumorimaaottelu, jossa Venäjä, USA ja Suomi ottelevat mittaa toisistaan. Lavalla parastaan pistävät Suomen edustajat André Wickström ja Ali Jahangiri, Venäjän Igor Meerson ja Nickolay Antonov sekä USA:n Orlando Baxter ja Rich Lyons. Iltaa houstaa komiikan kuningatar Krisse Salminen. Mikä maa vetää pisimmän korren? 

Ohjelma ja lisätiedot www.standupturku.com

Liput alkaen 15€ www.lippu.fi